V�syneen Lanssarin P�iv�kirja

Missing in action

Fri, 23 May 2008 10:19:06 +0300

Viime viikkoina poikani on saanut suorastaan kunnioitettavan paljon aikaa kulumaan niihin 900 metreihin jotka erottavat meidän kodin pojan koulusta. Aikaa on mennyt jopa 3,5 tuntia, eli on melko todennäköistä että takaraajahalvaantunut ja burnoutissa oleva kilpikonna voittaisi hänet useamman metrin marginaalilla. Silloin kun viimeksi tuli kolme tuntia täyteen lähdin autolla etsimään, koska vaikka hän onkin pieni poika joka suorittaa kotimatkan käytännössä "tetsaamalla" ojia pitkin niin jotain rajaa pitää olla kun sopimus on se että hän tulee heti kotiin koulun jälkeen. Ollaan keskusteltu, huudettu, uhkailtu, lahjottu, rankaistu ja tietenkin kehuttu (silloin kun on ollut syytä) mutta näköjään huonolla menestyksellä.

Eilen olin päivän töissä Siuntion sakuasemalla, joten siinä vaiheessa kun vaimoni soitti puoli neljältä kertoakseen että poika ei ole vielä tullut kotiin, olin siis ihan "väärässä" paikassa. Koulupäivä oli loppunut puoleltapäivin, joten oltiin jo reippaasti yliajalla. Tästä tuli sitten pitkä ja hyvin stressaava iltapäivä ja ilta, ja selostan nyt tässä hyvin lyhyen version tapahtumista...

Soitin aika aikaisessa vaiheessa Vihdissä vuorossa oleville ystävilleni ja pyysin niitä tekemään pienet kierrokset kylillä jos vaikka osuisi silmään. Mutta mitä pidemmälle iltapäivä edistyi, sitä enemmän ruvettiin tietenkin stressaamaan. Loppujen lopuksi poikaamme etsi kahden ambulanssin lisäksi hyvin kunnioitettava määrä sukulaisia ja ystäviä omilla autoilla, polupyörillä ja jalan. Itse sain tekijän tilalleni, ja pystyin näin ollen lähtemään itsekin Nummelaan etsimään. Luokkakavereita tuli soitettua läpi, ja etsijät antoivat vielä pojan tuntomerkit (melkein) kaikille vastaantulijoille. Loppujen lopuksi taisi olla aika monta sataa silmäparia mukana etsinnöissä.

Siinä vaiheessa kun kello oli seitsemän (ja kotimatka oli siis kestänyt seitsemän tuntia) pääsin sitten jonkinlaisen käännekohtaan, ja kilautin uudemman kerran poliisille. En tiedä millaisilla aikarajoilla muuten mennään, mutta tuttu kenttäjohtaja otti tiedot ylös ja lupasi laittaa saman tien "haku päälle". Koska liikenteessä oli niin paljon etsijöitä, päätin jo viiden maissa itse siirtyä Nummelan harjulle metsään juoksemaan ristiinrastiin. Ja tulihan siinä muutaman kilometri kuntoiltua samalla. Tässä vaiheessa alkoi jo tulla todella epätoivonen olo, koska olin ollut ihan varma että tällainen etsintäjoukko löytää pojan hetkessä. Kaikenlaiset ajatukset alkoivat pyöriä päässä, ja taas kerran huomasin turhan selvästi että "tieto lisää tuskaa".

Klo 19.40 soitti vaimoni ja kertoi että poika oli juuri saapunut ovesta sisään. Ja missäs sitä oltiin oltu? No, kun pitää lähteä soosaamaan niin saattaa käydä silleen että a) ajan kulku ei oikein pysy hallinnassa ja b) kun vihdoin ja viimein pitää lähteä kotiin ei sitten siitä ajoittaisesta koppavuudesta huolimatta ole täysin selvää missä päin se koti sijaitsee. Ja sitten pask* osuu tuulettimeen...

Pystyn usein stressaavissa tilanteissa pysymään rauhallisena, mutta sitten kun tilanne on ohi iskee melkoinen stressinpurkureaktio. Näin tänäänkin. Sen jälkeen kun vaimo oli ilmoittanut pojan löytymisestä, soitin poliisin kenttäjohtajalle ja Vihdin sairaankuljetusyksiköihin kertoakseni muuttuneesta tilanteesta (vaimoni ilmoitti kaikille muille), mutta sen jälkeen piti istua viisi minuuttia kannon päällä metsässä ja odottaa tunnemyrskyn laantumista. Eikä siinä kyyneliltäkään säästytty. Ja minulla oli ehkä tavallaan kuitenkin helpompaa, koska minä pystyin olemaan liikenteessä. Vaimoni oli kotona Venlan kanssa, ja siinä kyllä seinät kaatuivat päälle pahemman kerran. Tämän jälkeen lähdin raahautumaan parin kilometrin matkan takaisin omalle autolle. Siihen meni hetki, koska aikaisempi energiataso oli täysin poissa. Ei muuta kuin kotiin perheeni luokse hetkeksi, ja sitten yöksi V190:aan. Oli todella raskas päivä, enkä enää ikinä halua kokea mitään vastaavaa. Sen verran pahasti poika säikähti, että taisi opetus upota jopa kaikkeatietävään seitsemänvuotiaaseen poikaani...

Ja taas pitää kiittää suuri joukko hyviä ja ainutlaatuisia ihmisiä. 08 joka tuli (taas) päästämään minua pois vuorosta todella lyhyellä varoitusajalla, V190 ja V191:en miehistöt (04, 11, 13, ja 16) jotka etsivät poikaa tuntitolkulla ympäri Nummelaa, Vihdin poliisia sekä kaikkia etsintöihin osallistuneita ystäviä ja sukulaisia (en laita nimiä kun kaikki eivät sitä välttämättä pitäisi). Kiitokset myös kaikille tuntemattomille ihmisille jotka kuuntelivat pojan tuntomerkit ja lupasivat pitää silmät tarkasti auki. Kuulin minä vielä tuossa illalla että paikalliset lapset olivat perustaneet oman etsintäpartion johon värvättiin innokkaasti lisää jäseniä. Nämä lapset olivat jopa saanut luvan vanhemmilta olla vähän pidempään ulkona etsintöjä varten. Tämä on hyvä paikka elää. :-)

Ladies and Gentlemen, can I have your attention please. :-)

Tue, 20 May 2008 19:14:09 +0300

Tämä päivä ei ole ollut parhaimmasta päästä, ja yksi keskeisimmistä ongelmista on liittynyt tähän blogiin. Moni teistä on ehkä huomannut syyn tämän päivän aikana, kun blogini tilalla on ollut täysin hyödytön linkkisivusto (piilolinssejä, ovulaatiotestejä, potenssilääkkeitä jne.). Kun on kirjoittanut blogia kohta kaksi vuotta ja tekstiä on about 300 sivua on blogin "häviäminen" iso asia, vaikka kuinka olisi suurimmasta osasta varmuuskopioita. Päivän aikana on tullut muutamia puhelinsoittoja ja sähköposteja jossa ollaan varovaisesti tiedusteltu onko Väsyneen Lanssarin Päiväkirja tullut tiensä päähän. Kiitos vaan huolenpidosta, mutta ei asia ihan näinkään ole.

Ongelma on yrityksessä josta ostan webhotellipalvelut. Palvelimet toimivat kyllä kohtuullisen hyvin, mutta kaikki muu on kyllä ihan silkkaa pask**. Laskuja ei näy eikä kuulu, vaikka minä asiakkaana laitan sinne jatkuvasti viestejä tyyliin "olkaa niin ystävällisiä ja lähettäkää minulle lasku". Nyt ollaan jo aika pitkällä yliajalla, ja tänä aamuna olin aivan varma että olen menettänyt domainin. 10 vihaista sähköpostia ja muutaman puhelinsoitto (vastaajaan meni) on mennyt palveluntuottajan suuntaan tämän päivän aikana, ja broidi on käynyt melkeinpä vastaavanlaisen tappelun. Pari tuntia sitten blogini ilmestyi taas linjoille, mutta en tiedä ollenkaan kuinka pitkäksi aikaa. Nyt on onneksi tuore varmuuskopiointi tehty myös broidin koneelle eikä vain siellä yhdysvalloissa.

Anyway, tuossa on jo työ menossa että pääsisin tämän ongelman yli. Kyllä, olen etsimässä Väsyneen Lanssarin Päiväkirjalle uutta kotia, ja näyttää siltä että se on nyt löytynyt. Mutta koska mikään ei ole toiminut vanhan palveluntuottajan kanssa (joka on ihan suomalainen yritys), niin en osaa sanoa kuinka kivuttomasti "muutto" tulee menemään. Eräästä keskustelufoorumista olen saanut varoituksen että se saattaa kyseisen yrityksen kohdalla käytännössä vaatia uuden domainin varaamista, jolloin voi olla että osoitekin muuttuu tässä matkan varrella. Mutta se selviää varmasti tässä seuraavien parin viikon aikana.

Syy tähän kirjoitukseen on se että ihan sama mitä paskaa (hups, tähdet jäivät pois) te näette kun yritätte lukea blogiani, niin en ole hävinnyt mihinkään. Voi olla että joskus lopetan bloggaamisen, mutta silloin minä kyllä kerron asiasta. Eli ongelmia saattaa tulla (varsinkin palvelinvaihdon yhteydessä), mutta pyrin pitämään teidät mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Ja mikäli tulee pidempi käyttökatko laitan tietoa vaikka tuohon Blogilistaan (blogin tieto-osioon).

Thank you for your attention. :-)

El�m�ni ensimm�inen laihdutusviikko takana...

Mon, 19 May 2008 08:42:08 +0300

Huomenta vaan ja silleen. Poika lähti kouluun, vaimo meni juuri nukkumaan yövuoron jälkeen ja tyttö saa nukkua vielä hetken. Kohtapuolen käyn herättämässä hänet ja sitten lähdetään käymään Espoon IKEA:ssa, koska sakuasemien makuuhuoneisiin pitää hakea hieman tavaraa (mm. säilytyslaatikoita ja päiväpeittoja). Istun koneen edessä ja syön ruisleipää pelkällä ohuella broilerinleikesiivulla varustettuna. Kyllä, olen vieläkin "laihiksella"...

Ensimmäinen viikko on ohi, ja toistaiseksi on mennyt ihan hyvin. Jopa viikonloppuna äidin luona pystyin hillitsemään itseäni, ja söin ihan järkeviä määriä. Loppujen lopuksi on pakko sanoa että odotin pahempaa, nälkää ja tuskaa. Ja kyllähän niitäkin hetkiä tietenkin on. Pieni nälkä on tällä hetkellä melkein koko ajan mutta se johtuu vain siitä että olen tottunut syömään enempää, en minä oikeasti ole näkemässä nälkää. On se omituinen homma, vaimo on puhunut minulle näistä asioista jo pitkään, mutta homma lähti käyntiin vasta kun "itse keksin sen". Olen kuulema tässä asiassa tyypillinen mies...

Mutta moni asia on muuttunut. Eilenkin illalla tein itselleni hedelmäisen salaatin MM-kisojen finaaliottelun erätauolla, ja sitten vaan syömään. On muuten varmasti pakko käydä neuvottelemassa jänisten kanssa joku uusi diili. Minä(kin) tein nuorempana miehenä niiden kanssa sopimuksen joka sanoi että minä en syö niiden eväitä, ja ne eivät aja minun polkupyörälläni. Onneksi sopimukseen ei laitettu mitään sanktiopykäliä. ;-)

No paljonko tuota painoa on sitten tippunut ensimmäisen viikon aikana? 1,5 kg, eli tällä hetkellä vaaka näyttää 111,5 kg. Homma jatkuu, ja "sopimuksemme" mukaisesti pidän teidät ajan tasalla siitä missä mennään. Nyt tyttöä herättämään. :-)

The Making of the Rakennuspalo...

Sun, 18 May 2008 21:37:04 +0300

Joko olette toipuneet edellisestä Nalle Puh kohti hoitotaso-tarinasta? Ai ei vai? No, siitä huolimatta saatte nyt lukea miten tuota tarinaa kuvineen ja videoineen tehtiin, koska suuressakin maailmassa tehdään näin. ;-)

Minulle tuli aika äkkiä ajatus siitä että pitäisi saada ullakkopalo Muumitaloon. Mutta ajatuksessa oli tiettyjä taloudellisia haasteita koska moinen talopaketti maksaa 65 euroa (OK, ei kovin paljon talopaketista mutta kuitenkin) ja olen kuitenkin "vain" sairaankuljettaja. Ja kuten on tullut esille jo monta kertaa aikaisemmin, niin Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan vuosibudjetti pyörii siinä 10 euron paikkeilla. Korkeintaan. Mutta tässä vaiheessa ystäväni ja työkaverini "Nro 30" Puh-tarinoiden ystävänä ilmoitti että heillä on yksi käytännössä roskiskunnossa oleva Muumitalo, ja että jos haluaisin sen näinkin jaloon tarkoitukseen niin se onnistui varsin hyvin. :-) Eli polttettava talo: check!

Ensin mietin jonkinlaista "savupommia" talon sisäpuolelle, ja hain tietenkin tietoa internetistä. Kaikki löytämäni sivut tosin saivat selkäkarvani nousemaan pystyyn, ja melko nopeasti hylkäsin idean ja päädyin aidon tulen kannalle. Mutta pitkästä "VPK-urasta" huolimatta en ollut varma siitä miten tuli käyttäytyisi (rikkinäisessä) Muumimuovitalossa, ja epäilin että saattaisi tulla ongelmia. Tämän takia otin hyvin aikaisessa vaiheessa yhteyttä veljeni Mosseen, ja värväsin hänet aisapariksi. Ei vain sen takia että hänellä on kaksi toimivaa kättä, mutta hän on vielä sopivan hullu lähtemään mukaan tällaiseen. Plus se että hänellä on kunnon digijärjestelmäkamera, ja vielä aikamoinen osaaminen tuolla Photoshop-puolella. Eli työpari + valokuvaaja: check!

Kolmas ongelma oli se että meidän oma lelupaloautokalusto on aika väsyneessä tilassa, eli suomeksi sanottuna paskana. Toivon hartaasti että lapseni kohtelevat aikuisina oikeat autonsa (varsinkin jos ne lainaavat meidän autoa) paremmin kuin näitä leluautoja, koska osa noista leluista on suorastaan pelottavan huonossa kunnossa. Jouduin toteamaan esimerkiksi sen että yhdelläkään tikasautolla ei ole enää tikkaita. Mutta apu oli tässäkin lähempänä kuin uskoisikaan, koska naapurista ja työkaverin autotallista löytyi tarvittavat autot. :-) Eli paloautoja: check!

Vietin lasten kanssa tämän viikonlopun äitini luona Siuntiossa että vaimoni saisi nukuttua rauhassa yövuorojen välissä, ja lauantai-iltana oli oivallinen tilaisuus ryhtyä tuumasta toimeen. Ajoin broidin luokse ja ryhdyttiin "töihin". Tulipalon sytyttäminen Muumitaloon osoittautui odotettua hankalammaksi. Koska poltettavassa talossa ei ollut ikkunoita, olin varma että homma toimii ongelmitta. Mutta ei se halunnut syttyä, ei sitten millään. Sitten tehtiin tietenkin sellainen perinteinen suomalainen temppu, eli kun ei syttynyt niin vedettiin seuraavaksi vähän yli. Kaadettiin rasiallinen tulitikkuja jo olemassa olevan palokuorman (puutikkuja ja paperia) päälle. Ja syttyihän se. Ja silloin myös selvisi miksi a) oli todella hieno homma että minulla oli apua mukana kuvauspuolella ja b) miksi kukaan ei oikeastaan rakenna taloja muovista. Koska kun se syttyy niin sitten se myös palaa. Kunnolla. Aikomus oli sammuttaa talo jossain vaiheessa mutta mukana olevasta sumutinpullosta ei ollut kovin kummoista hyötyä. Ihan oikeasti, kaikki mikä minulle on ikinä opetettu sumusuihkun tehosta sammutustyössä mureni (pahanhajuisena) savuna ilmaan. Ja sitten kävi kun kävikin niin että Muumitalo paloi käytännössä kivijalkaan (tarinassahan tilanne ei koskaan mene niin pahaksi vaan Muumitalo saadaan pelastettua). Toinen seinä ja yksi käyntiovi säilyi. Avasin kyseisen oven (Mosse varoitti pistoliekistä, mutta sellaista ei näkynyt), ja meinasin revetä kun lämpö oikein hehkui talon sisältä. Isossa kuvassa näkyvä vesisuihku on muuten peräisin isosta ruiskusta (siis sellaisesta oikeasta "sairaalassaruiskusta"), mutta emme koskaan ehtineet ottaa sitä käyttöön siinä vaiheessa kun tulipalo oli alkuvaiheessa. Onneksi broidin kamera ottaa kuvia suurella nopeudella että saatiin riittävästi kuvia josta valita... ;-)

Näin, tuli sitten tehtyä jotain ihan uutta. Ihan oikeasti, kuinka moni voi sanoa polttaneensa Muumitalon? Toisaalta, ehkä tuosta ei kannattaisi pitää niin paljon meteliä. ;-) Tultiin illalla kotiin ja laitoin nopeasti jutun nettiin, itse teksti on ollut valmiina jo useita päiviä. Uutena asiana tässä jutussa on myös se, että ensimmäistä kertaa on mukana myös itse tallennettua liikkuvaa kuvaa.

Näin, Väsyneen Lanssarin Päiväkirja haluaa kiittää seuraavia henkilöitä avusta tämän Suuren (?) Draaman tekemisessä:

- Veljeni Mosse. Kaikesta avusta, valokuvauksesta ja kuvien käsittelystä. :-)
- Työkaveri "Nro 30" perheineen vanhasta Muumitalosta. I couldn�t have done this without you! :-)
- Työkaveri "Nro 04" ja naapuriperhe pelastuskaluston lainaamisesta. Puhdistus on menossa ja palautetaan alkuviikosta! :-)
- Perhettäni ymmärtämistestä ja anteeksiannosta! ;-)
- Kaikkia tämän blogin lukijoita! :-)

Kiitos ja anteeksi! :-)

Nalle Puhin matka kohti hoitotasoa osa III � Rakennuspalo

Sun, 18 May 2008 18:32:09 +0300

Haisulin ilkivaltaisen hätäpuhelun aiheuttaman tehtävän jälkeen MU190 (lausutaan siis Muumi 190, ja numerot lausutaan yksi-yhdeksän-nolla eikä satayhdeksänkymmentä) pääsi takaisin asemalle, ja jokainen vetäytyi omiin huoneisiinsa nukkumaan. Myös Puh-karhu yritti kovasti nukkua, koska tiesi että huomisen päivän aikana tulisi paljon uusia asioita vastaan, ja hyvät unethan tunnetusti edistävät oppimista. Niin oli Pöllö sanonut, ja hänellä oli enemmän kirjoja kuin kenelläkään muulla Puhin tuntemalla eläimellä.

Sen verran oli illan keikkastressi kuitenkin laittanut pienen karhun sekaisin, ettei uni meinannut millään tulla silmään. Puh pyöri ja pyöri, mutta uni ei vaan halunnut tulla. Sitten Puh ajatteli että hän voisi käydä tuossa ambulanssissa tutustumassa välineistöön uudemman kerran että oppisi sen mahdollisimman hyvin, mutta auton avaimet olivat työvuorossa olevien sairaankuljettajien taskuissa ja molemmat nukkuivat jo sikeästi. Tämä herätti Puhissa suurta kunnioitusta, koska hänen mielestä pitää olla todella kokenut ja ammattitaitoinen että pystyy nollaamaan keikan noin nopeasti. Näin ollen Puh luki Ankkalinnan keskussairaalan hoito-ohjekansiota kunnes häntä rupesi väsyttämään, ja sitten hän nukahti sohvalle.

Aamulla Puh heräsi siihen että aurinko paistoi silmiin. Ihan mukava tapa herätä, mutta ehkä turhan aikaisin. No, Puh-karhu päätti ryhtyä kahvinkeittoon että hänen ohjaajansa saisivat tuoretta kahvia. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Puh keitti kahvia itse, mutta hän oli onneksi kirjoittanut ohjeen Ensihoidon Taskuoppaan ensimmäiselle sivulle. Sen avulla Puh onnistui kahvinkeitossa suorastaan loistavasti. Ja koska Puh-karhu on Puh-karhu, laittoi hän pienen tilkan hunajaa kahvin joukkoon. "Pientä hunajaista makuälemystä..." sanoi Puh tyytyväisenä itselleen...

Kahdeksan maissa tapahtui sitten yleinen herätys, ja työvuorossa olevat sairaankuljettajat raahautuivat keittiön puolelle. Tuore kahvi sai aikaiseksi kehuja aktiiviselle "opiskelijalle". No miten Puh-karhu oli onnistunut kahvinkeitossa? Kahvi oli hyvää maidon kanssa juotuna, mutta mustana tuo hunaja aiheutti toisen sairaankuljettajan mukaan pientä ristiriitaa. Totesi vaan että "...kaikkeahan pitää kokeilla, mutta jatkossa ihan perinteiset kaffet kiitos". Puh-karhu ei tiennyt mitä ristiriita-sana tarkoitti, mutta ei halunnut kyselläkään. Kyllä se varmasti selviäsi tässä päivän aikana.

Päivä meni tavallisia asema-askareita tehdessä, ja koska elettiin perjantaipäivää oli ohjelmassa aseman siivous. Kuten kaikki tietävät on Puh siisti ja puhdas karhu, ja hänen mielestä ambulanssiaseman siivous oli mukavaa puuhaa. Varsinkin kun ei ollut kiirettä. Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin ne ottivat urakan puolessa välissä tunnin mittaisen tuumaustauon pihalla lepotuoleissa auringossa. Puh kyseli jossain vaiheessa että "...pitäisikö tässä jatkaa?" mutta työvuoro totesi että tässä on hyvin aikaa pitää pieni suunnittelupalaveri. Nyt Puh kuuli myös ensimmäistä kertaa ohjeen "kun liike on nopeampi kuin ajatus tapahtuu vahinkoja". Puhilla kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi mitä se oikein tarkoitti, mutta sitten kun se valkeni oli se Puhin mielestä ehkä viisainta mitä hän oli koskaan kuullut. Siinä lauseessa puhui satojen keikkojen viisaus, ja Puh malttoi hädin tuskin odottaa että hän saisi kerrottua tuon lauseen Pöllölle.

Ilta tuli, ja ilma viileni. Aurinko paistoi vielä mutta melko matalalta. Puh-karhu katseli mietteliäänä ikkunasta ulos, ja yritti pienissä aivoissa ennustaa tulisiko heille kohta tehtävä. Puh tiesi että Muumilaaksossa oli ensihoitorintamalla aika lailla rauhallista, mutta oli siellä sentään enemmän toimintaa kuin Puolen Hehtaarin Metsässä. Puh antoi katseensa vaeltaa horisonttia pitkin, ja yhtäkkiä hänen katseensa jähmettyi. Hän oli huomannut metsän takana savupatsaan, ja oli juuri kertomassa asiasta työvuorossa oleville sairaankuljettajille kun radiot alkoivat piipittää ja ääni täytti asematilat:

- "Hälytysilmoitus yksiköt MU3, MU11, MU13, MU16, A11 ja A15, Muumilaakso, Muumitalo, rakennuspalo ja MU190 sekä A193, tehtävä 402A"

Työvuorossa olevat muistivat hyvin sen kun Muumimamma oli viikko sitten onnistunut polttamaan pannukakun pohjaan, ja siitä oli tullut tyypillinen "nakit ja muusi"-keikka. Silloin tosin kävi niin hyvin että Nuuskamuikkunen oli hyvin aikaisessa vaiheessa saanut palon sammutettua, eikä suurta vahinkoa päässyt syntymään. Nyt taisi olla asteen verran vakavampi tilanne, ja lähtihän tällä kertaa mukaan yksiköitä Ankkalinnasta asti. Matkalla Ankkalinnan hätäkeskus antoi Muumilaakson päivystävälle palomestarille lisätietoja:

- "MU P3, Ankkaluola kutsuu"
- "MU P3 kuulee"
- "Kolmekerroksinen puutalo, toisessa kerroksessa palaa, kaikki ovat päässeet ulos, ilmoittajan mukaan yksi hyvin pieni eläin on hengittänyt savua"
- "MU P3 kuittaa tiedot"

Olisi siis todellinen tilanne tällä kertaa. Muuten Nalle Puh olisi jopa voinut olla innoissaan tästä, mutta Muumit olivat hänen ystäviään ja ennen kaikkea hän pelkäsi pahinta kun kuuli sanat "...hyvin pieni eläin hengittänyt savua". Kuvaus sopi liiankin hyvin hänen parhaaseen ystävään, Nasuun...

Muumilaakson päivystävä palomestari antoi radioitse käskynsä Muumitalolle saapuville yksiköille:

- "11 suorittaa sammutus- ja pelastustehtävän Muumitaloon etuovea käyttäen, 13 syöttää lisävedet 11:een, 16 pystyttää tikkaat. Ja 11 sekä 13 jättävät nostolavalle paikan vapaaksi talon edustalla. Ankkalinnan yksiköt ilmoittautuvat minulle saapuessaan kohteeseen toimintaryhmässä MUUMI."

MU190 oli ensimmäinen kohteeseen saapuva yksikkö, ja Nalle Puh näki selvästi miten liekit löivät yläkerran ikkunoista läpi ja talosta nousi sankka savipatsas. Viimeiset pari kilometriä tuntuivat kovin pitkiltä, mutta heidän tullessa paikalle he näkivät kaikki talon asukkaat nurmikolla talon edessä. Toinen sairaankuljettajista vielä varmisti Muumipapalta että kaikki olivat tosiaankin päässeet talosta pihalle, ja Muumipappa varmisti näin olevan. Muumipappa kertoi myös että ainoastaan Nasu oli hengittänyt vähän savua, mutta kaikki muut olivat täysin kunnossa.

Samanaikaisesti Nalle Puh ja toinen sairaankuljettaja rupesivat tutkimaan Nasua joka oli siis hengittänyt hieman savua. Nasu kertoi että kun yläkerran käytävällä syttyi tulipalo, niin hän meni hetkeksi hieman sekaisin siitä missä rappuset ovat. Näin hän ehti hengittää vähän savua ennen kuin pääsi alas. Tutkimuksissa Nasulla todettiin kuitenkin hyvät arvot, ei yhtään nokea suussa eikä edes kovin kummoista päänsärkyä. Hän oli tietenkin varsin hätääntynyt tilanteesta, koska Nasuhan ei tunnetusti ollut mikään kovin rohkea pieni eläin. Mutta hän rauhoittui välittömästi kun näki ystävänsä Nalle Puhin. Nasu siirrettiin heti alkuvaiheessa ambulanssin sisäpuolelle, jotta hän voisi levätä rauhassa ja hengittää hieman happea maskilla.

Ambulanssissa Puh laittoi Nasun valvontamonitoriin, ja antoi happea. Nasu koki olevansa todella hyvissä käsissä, ja kehui kovasti ystävänsä hoitotaitoja. Nasun vointi parani silmissä, ja Puh oli tyytyväinen. Samanaikaisesti palokunnan yksiköt olivat jo saapuneet paikalle ja aloittaneet sammutustyöt. Muumitalo oli kuitenkin ehtinyt palaa jo jonkun aikaa, ja palomestarille selvisi nopeasti että tähän hommaan tulisi menemään aikaa. Tämän takia hän pyysi Ankkaluolaa hälyttämään paikalle myös Ankkalinnan VPK:n. Kuuden minuutin VPK:na ne lähtivät nopeasti tulemaan paikalle kahdella paloautolla, ja huoltoyksikkö lähti vielä muutama minuutti myöhemmin. Kuten kuvista varmasti näkyy oli Mikki Hiiri sattumoisin AS11:n yksikönjohtajana. Mikki oli valveutunut kansalainen, ja hän halusi kantaa kortensa kekoon olemalla aktiivisesti mukana Ankkalinnan VPK:n toiminnassa. Ankkalinnan VPK:n tämänhetkinen autokalusto hieman vanhempaa mallia, ja Mikki Hiiri on jo pidemmän aikaa yrittänyt saada Roope Ankkaa lahjoittamaan rahaa uusin autoihin. Mikki vetosi Roopen omaan turvallisuuteen, ja silloin vanha pankkiiri päätti ehkä hieman yllättäen avata rahakukkaronsa. Ja näin Ankkalinnan VPK:n autotili karttui viidellä eurolla...

Palokunta sai nopeasti palon rajattua Muumitalon yläkertaan, jonka jälkeen tilanteen dramatiikka väheni huomattavasti. Ankkalinnan VPK:n miehistö-/huoltoautosta AS37 otettiin isoja muovirullia ja niillä suojattiin loput Muumitalosta vesivahinkoja vastaan. Muumimamma yritti kovasti päästä keittiöönsä jotta olisi voinut tehdä ruokaa auttajille, mutta tyytyi sitten tuomaan leipätarpeet pihalle. Siellä hän ryhtyi valmistamaan todella loistavia leipiä jossa oli kaikenlaista täytettä, ja myös Muumimamman loistavaa vadelmamehua tarjoiltiin kaikille.

Kun Ankkalinnan perusyksikkö A193 saapui paikalle, jäi se paikalle päivystämään sillä aikaa kun MU190 lähti kuljettamaan Nasua kohti Ankkalinnan keskussairaalaa. Konsultaation perusteella oltiin tultu siihen tulokseen että Nasun pitäisi viettää yhden yön sairaalassa tarkkailussa. Muuten olisi varmasti ollut fiksua että Ankkalinnan ambulanssi olisi kuljettanut Nasun jonka jälkeen A193 olisi ollut taas omalla alueella, mutta Nasu halusi että Muumilaakson yksikkö ja ennen kaikkea Nalle Puh huolehtisi hänen kuljettamisesta. Nasua vähän pelotti myös ajatus siitä että pitäisi jäädä yksin siihen isoon sairaalaan, mutta sairaankuljettajat lupasivat yrittää järjestää asiat niin että Nasu pääsisi samaan huoneeseen Tiikerin ja hänen murtuneen sääriluunsa kanssa. Itse asiassa, Tiikeri ja hänen kipsinsä piti päästä kotiin Puolen Hehtaarin Metsään seuraavana päivänä joten Tiikeri ja Nasu voisivat varmasti tulla kotiin samalla kyydillä...

Kuljetus meni ongelmitta ja Nasu pääsi kuin pääsikin Tiikerin kanssa samaan huoneeseen. Nalle Puh ehti viettää hetken myös Tiikerin kanssa, ja Tiikeri kiitti vuolaasti Nalle Puhia loistavasta hoidosta ja varmisti vielä että pääsee mukaan Puhin ensiapukurssille. Puh lupasi että näin tulee tapahtumaan, jonka jälkeen MU190 lähti takaisin kohti Muumilaaksoa. He ajoivat suoraan Muumitalolle, jossa tilanne alkoi jo näyttää huomattavasti valoisammalta. Näin ollen A11, A15 ja A193 vapautettiin ja ne lähtivät ajelemaan takaisin Ankkalinnaan. Ankkalinnan VPK:n yksiköt jäivät vielä Muumilaakson omien yksiköiden kanssa hoitamaan raivauksen ja jälkivartioinnin. MU190 jäi myös paikalle päivystämään. Muumipappa oli jo ruvennut keräämään lautoja ja rakennustarvikkeita talon korjausta varten, ja Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen olivat ilmoittautuneet rakennustalkoisiin. Muumipappa suunnitteli aloittavansa työt jo seuraavana päivänä, ja Nipsu yritti varata itselleen talon sisäpuolella olevat työt. Hän kun pelkäsi korkeita paikkoja...

MU190 pääsi palaamaan omalle asemalle vasta yöllä, ja tällä kertaa Nalle Puhilla ei ollut mitään ongelmaa nukahtaa. Hän ei jaksanut edes syödä hunajaa...

Kyll� r�nnimestari on viisas...

Fri, 16 May 2008 14:47:06 +0300

Äitini sanoo aina että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakkaita tai ei, harvoista ihmisistä olen kuullut niin montaa eri nimitystä kuin sairaankuljetuksen "A-luokan asiakkaista". Puhutaan juopoista, rännäreistä, rännimestareista, lutupehmoista, lalleista jne (jatkakaa vapaasti listaa jos haluatte). Osa ammattikuntani edustajista "vihaa" näitä, ja kyllähän sen tavallaan ymmärtää. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ns. laatukeikoista vain usein viikoista/kuukausista jatkuneista juomaputkista, yleistilan laskuista, ulosteet ja virtsat housuissa, kimppuun hyökkäävistä "ökköpömmiäisistä" ulkoavaruudesta ja kouristeluista. Puhumattakaan siitä hajusta. Anteeksi, siis HAJUSTA! Kunnon lallikeikan jälkeen voi pestä auton kahdesti ja ajaa koko päivän ympäri pitäjää ikkunat auki, ja haju istuu siitä huolimatta kuin tauti...

Enhän minäkään nyt hirveästi näistä innostu, mutta kyllä minä aina yritän hoitaa sen tyylikkäästi ja asianmukaisesti. Ajatuksena on nimenomaan siinä että a) hekin ovat ihmisiä, b) heidän elämänsä on varmasti aika helvettiä ilman että joku punaisiin pukeutunut v*ttuilee niille asioista joista he ovat tuskaisen tietoisia jo muutenkin, c) sillä saa helposti riidan ja vaaratilanteen aikaiseksi ja d) hei, loppujen lopuksi puhutaan kuitenkin ammatinvalinnasta. Joten yritän, ja useimmiten pärjää aika hyvin. Ja tuo allergia pitää huolen siitä että hajuaisti ei toimi ihan täysillä. ;-) Mutta myönnän kyllä että minullakin palaa aina välillä käpy. Vähän (joka venyvä käsite)...

Miksi tämä tuli juuri nyt mieleen? Ystäväni laittoi sähköpostissa hupimailin jossa oli ajatus 50 senttiä maksavaan grilliin. Ja sitten siinä oli valokuvakin. Sivistyneessä maailmassa pyörii nyt sitten tuollainen valokuva sähköisesti, mutta meidän "haisevat ystävämme" (joista osa ehkä luulee että laajakaista on leveäkaistainen maantie) ovat tehneet kauppojen ostoskärryistä vaikka mitä jo vuosia. Nummelan keskustassa on eräs metsikkö jonka keskellä on hyvin suojaisa aukeama. Kyseinen paikka kutsutaan meillä yleisesti kansansuussa nimellä "kuusibaari", ja näin siellä jo monta vuotta sitten vastaavanlaisen grillivirityksen, tosin ilman sitä kuvassa näkyvää paistinpannua. Mutta onhan niistä ostoskärryistä tehty kaikkea muutakin kulkuvälineestä kesämökkeihin (tosi tarina). Pakko ihailla sitä kekseliäisyyttä, mutta mm. paloturvallisuudessa on usein parantamisen varaa... ;-)

Sairaankuljetuksen vasteajat kuntoon...

Thu, 15 May 2008 18:20:02 +0300

YouTube on mielenkiintoinen mesta. Sieltä löytyy kaikenlaista materiaalia. Osa on huonolaatuista, ala-arvoista ja huonoilla hakusanoilla varustettu, mutta aina välillä löytää hauskoja pätkiä. Luulisi tällä ambulanssilla ehtivän 700A-keikalle (nähty menevän elottomaksi), vaikka matkaa olisi vähän enemmänkin. OK, myönnetään että onhan tuossa ajatuksessa on pari pientä muttakohtaa, mutta missä suunnitelmassa ei niitä olisi? Teiden kunto, sääolosuhteet, sairaankuljettajien reaktiokyky ja kuinka syvällä kansalaisten peukalot ovat takapuolessa ratin takana.. ;-)

Mutta ihan hauska että joku on rakentanut tuollaisen pelin. Olenkin joskus miettinyt miksi esim. Monster-autopuolella ei ole ambulansseja. Tai voi ollakin, en ole niin paljon tutustunut. Mutta siinähän olisi oivallinen rakennusteema... :-)

''Decaffeinated coffee is the devil's blend'' - Tuntematon

Wed, 14 May 2008 14:28:00 +0300

Tyttäreni on selvästi huolissaan isänsä tilanteesta. Istun tietokoneen edessä kännykkä korvalla ja teen vähän noita hallinnollisia töitä, ja samalla käyn aina välillä kommentoimassa Väsyneen Lanssarin Päiväkirjassa. Taidan (taas) olla väsyneen näköinen kun tyttäreni (3 v.) kantoi minulle kahvikupin ja tarjosi kahvipannusta minulle kahvia. "...että tulee isille hyvä olo". :-) Mutta on hän miettii kuitenkin selvästi terveyttäni ja vatsaani, koska kahvikupit ovat pienimmästä päästä. Eli kyseessä Muumimamman kahviastiasto, ja veikkaan että sen kahvikuppiin sisäpuolella mahtuisi ehkä puoli millilitraa nestettä. Vatsa saattaa kiittää, mutta ei se päivä kyllä sillä käyntiin lähde. Puhumattakaan siitä että on melko hankalaa kaataa tuota kahvia silleen että jää maitovara. No, ajatushan on tärkein. Isi kiittää ja kumartaa. :-)

Juha Erosuo 18.7.1951 � 11.5.2008

Tue, 13 May 2008 23:21:08 +0300

Vuosien aikana minulla on ollut kunnia tehdä työtä monen ammattilaisen kanssa, niin ensihoitotyön, poliisin, pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen kuin monen muunkin ammattiryhmän edustajan kanssa. Joukossa on ollut ihmisiä laidasta laitaan, osa oikeita helmiä. Yksi näistä todellisista helmistä on ollut lääkärihelikopteri MediHelin perustajalääkäreihin kuuluva Juha Erosuo.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuonna 2000 kun aloitin työt Vihdissä. Yhteistyömme sujui alusta asti mielestäni erittäin hyvin. Olin tietenkin silloin vielä aika vihreä (ja vieläkin on todella paljon opittavaa), ja Juha opetti kärsivällisesti ja ystävällisesti. Juha ehti elämänsä aikana viettää melkein 30 vuotta ensihoitolääkärinä kentällä, joten on selvää, että osaamista ja ammattitaitoa löytyi valtavasti. Hän kohteli ihmisiä ystävällisesti ja teki työnsä hyvin.

Viime kuukausina Erosuon Juhan ja minun keikat eivät ole osuneet yhteen, joten viime näkemästä on jo aikaa. Senkin takia tulin surulliseksi kun tänään kuulin Juhan poismenosta. Hän menehtyi äitienpäivän aamulla vaikean sairauden murtamana.

Voitte käydä EMA Groupin sivuilla (kohta: news) lukemassa Ari Kinnusen muistokirjoituksen, joka on mielestäni erittäin hyvä.

Juha Erosuon muistoa kunnioittaen,

Mats Stenström

Stressi, tuo ihana voimavara...

Tue, 13 May 2008 22:09:02 +0300

Tässä duunissa joutuu aina välillä stressaaviin tilanteisiin, ja se on ehkä yksi niistä asioista jotka erottelevat ihmiset niihin jotka pystyvät tähän hommaan ja niihin jotka eivät. Stressiä on tietenkin monenlaista, ja itse olen aina kokenut että tuo ns. keikkastressi on puhtaasti positiivinen asia joka virittää aistit täysille ja öiseen aikaan herättää väsyneen lanssarin unesta. Vanha kyytijulli nimittäin "nukkuu" varsin helposti koko keikan läpi jos siinä ei ole mitään erikoista. Keikkastressi voi myös tietenkin mennä yli sen kriittisen rajan, jolloin syntyy ns. keikkapaniikki ja siitä ei taas ole mitään hyötyä ollenkaan.

Viime syksynä kun toimenkuvani muuttui osittain, ja aloin hoitaa myös hallinnollisia tehtäviä, tuli toisenlainen stressi mukaan kuvioihin. Siitä en pidä yhtä paljon, mutta sekin toimii tiettyyn pisteeseen asti voimavarana. Mutta jos päästää stressitason yli sen edellä mainitun kriittisen rajan, alkaa se viedä voimavaroja ja voi pahimmillaan johtaa burn-outiin, sairastumiseen, mielenterveysongelmiin ja työkyvyttömyyteen. Varokaa siis ottamasta liikaa stressiä (viikon elämänohje...).

Tänään oli Ilta-Sanomissa juttu stressistä, ja lehti rientää kansalaisten avuksi kertomalla kahdeksan vinkkiä miten hallita stressi. Ja heidän lista näyttää seuraavanlaiselta (enkä tietenkään voi olla kommentoimatta niitä):

- Stressi voi olla hyvä � Joo, kuten tuossa jo totesin niin näinhän se on. Ei varmasti kuitenkaan kannata jättää työt tekemättä vain sen takia että sitä kasaantuisi, ja näin ollen aiheuttaisi hyvää stressiä. Itse koen että hyvä stressi on nimenomaan lyhytkestoinen tilanne/projektityyppinen stressi, ja kaikki muu stressi alkaa melko nopeasti saamaan ikäviä piirteitä.

- Nuku ja syö kunnolla � Uni on varmasti aika keskeisessä asemassa, ja itse nukkuisin mielelläni enemmänkin jos se vain onnistuisi. Mutta perhessä joka koostuu kahdesta vuorotyöläisestä ja kahdesta pienestä lapsesta niin se ei aina ole niin helppoa. Mutta ai että nukkuminen on mukavaa! :-) Syöminen, sen minä osaan. ;-) Mutta siinä olisi kyllä tärkeää että söisi oikein. Riittävästi mutta oikein. Silloin kun vaimoni oli kotona kodinhoidon tuella tein aika järkyttäviä määriä duunia. Ja silloin huomasi hyvin järkevän ruokailun ja nukkumisen tärkeyttä. Allekirjoitan siis...

- Tutki lapsuuttasi � Minulla on vähintään kohtuullisen hyvä stressinsietokyky, ja lapsuuteni oli ihan onnellinen (ei tietenkään ongelmaton, mutta onnellinen kuitenkin). Eli ainakin minun kohdalla tuo teoria toimii. Ja kyllähän se varmasti pitää paikkaansa että vaikea lapsuus heikentää ihmisen kykyä hallita stressiä ym. ongelmia elämässä. Ei tosin koskaan saa yleistää.

- Puhu läheisille � Kyllä se varmasti näin on. Itse olen tällainen höpöttäjä, ja asiat pääsevät harvemmin kasaantumaan. Ja ainahan minulla on tämä blogi johon voin kirjoittaa jos tuntuu siltä. Ja viime aikoina sitä tekstiä on syntynytkin, tosin ei niinkään stressin takia vaan inspiraatio on muuten vaan ollut vahvasti esillä.

- Ota aikaa, älä alkoholia � Varmasti totta, ikävät asiat pitää käsitellä jollain tavalla ettei ne jäisi painolastiksi. Järkevä alkoholinkäyttö aina joskus varmasti auttaa, mutta liiallinen käyttö vaan peittää ongelmat hetkeksi ja sitten ne nousevat taas pintaan. Ehkäpä jopa vielä korkojen kera...

- Opi sanomaan ei � Tämä on aina ollut minulla heikko kohta, ja minä olen yrittänyt parantaa tapojani. Tottakai joskus pitää esim. työelämässä joustaa, mutta se ei kyllä pidä olla mikään sääntö että aina laitta itsensä viimeiselle sijalle. Pitäisi oppia kuuntelemaan itseään, ja rohkeasti tehdä päätös joka on hyväksi itselleen ja usein myös perheelle. Mutta kieltäytyminen johtaa monella ihmisellä syyllisyyden tunteeseen, ja se(kään) ei tunnu hyvältä. Jolloin päästään tilanteeseen jossa on kaksi huonoa vaihtoehtoa. Toisella puolella syyllisyys, toisella taas huono olo/väsymys/stressi. Valitkaa nyt sitten siinä...

- Huomaa työtoverisi � Tämähän on pienimuotoinen ongelma tässä maassa, kun emme puutu tilanteisiin jossa ystävällä, sukulaisella tai työkaverilla on huono olla. Puututaan kyllä joskus, mutta silloin ihan väärin asioihin ja silloin usein itsekeskeisten syiden takia. Voihan se olla että esim. työkaveri ei halua puhua/apua, mutta ainahan sitä voi kysyä. Jos ei muuten niin ehkä tämä ihminen tuntee jotain positiivista sen takia että joku sentään välittää. Mutta vaikeita paikkojahan nuo ovat...

- Opettele asennetta � Hyvä elämänasenne on varmasti yksi tärkeimmistä asioista. Yritän itse miettiä elämää positiivisesti, ja pyrin pysymään mahdollisimman rauhallisena ongelmatilanteissa. Ongelmat kun harvemmin hoituvat sillä että joku huutaa niille. Mutta yhtä lailla pitää muistaa että elämään kuuluu myös kielteisiä tunteita, ja niitäkään ei saa tukahduttaa liian tehokkaasti. Ihminen joka hymyilee 24/7 käyttää enemmän lääkkeitä kuin mitä lääkäri on määrännyt.. ;-)

Näillä eteenpäin. Toivotan teillä aurinkoisia päiviä, unentäytteisiä öitä ja sopivan kokoisia annoksia hyvää stressiä! :-) Ja jotta jokainen voisi mitata oman stressitasonsa, niin laitan tuonne yläreunaan stressitestikuvan. Homma toimii niin että jos näet kaksi delfiinia on kaikki hyvin, mutta jos näet jotain muuta on stressitasosi liian korkea ja lepoa suositellaan. ;-)

PS. Yksi outo homma muuten... Miten se on mahdollista että tuohon lehtijuttuun ei olla saatu tuota seksiä mukaan, tavalla tai toisella??? ;-)